SLM-logo-horizontal-RGB-p-500

Lisää koriisi myös nämä:

Ostoskorin sisältö:

Yhteensä:
Avaa ostoskori
0,00 
Sulje

7 vinkkiä puutalon maalaukseen

Suomen Luonnonmaalit jatkaa Pajutex Oy:n pintakäsittelyaineiden valmistusta ja myyntiä. Jo vuodesta 1992 Pajutex on valmistanut ja myynyt muovittomiin sideaineisiin ja luonnonöljyihin pohjautuvia maalituotteita. Siis kauan ennen kuin suuri yleisö alkoi kiinnostua hengittävistä ja terveellisemmistä rakennusmateriaaleista.

Tässä muutama vinkki puutalon maalaukseen.

Miksi puutalo maalataan?

Ilman maalia hirsinen tai laudoitettu puutalon ulkoverhous harmaantuu ja kelottuu. Siinä ei ole mitään väärää. Usein pinta halutaan kuitenkin värjätä kosmeettisista syistä jollain maalilla. Värin lisäksi maalatut puupinnat pysyvät kunnossa ja säilyttävät arvonsa. Oikein tehty puutalon maalaus jopa nostaa rakennuksen arvoa. 

Millä puutalo maalataan?

Puutalon maalaukseen suosittelemme luonnollisesti muovittomia maaleja, koska niillä on selviä etuja muovisideaineisiin nähden. Muovittomilla maaleilla varmistamme rakenteen hengittävyyden. Muovittoman maalin alla puu säilyy hyvänä, eikä siihen kerry kosteutta, joka voisi lahottaa puuta. Luonnonmaalit vanhenevat hitaasti ja kauniisti kulumalla, eivätkä hilseile kuten muovisideaineiset maalit.

Ohjeet puutalon maalaamiseen

  1. Puhdista maalattavat pinnat ja korjaa mahdolliset vauriot ennen maalausta. Poista pihka oksakohdista teräslastalla.
  2. Tarvittaessa pohjamaalaa pinnat. Kaikkia maaleja ei tarvitse maalata useaa kerrosta. Esimerkiksi keittomaalit ja petrooliöljymaali peittävät yleensä yhdellä kerroksella. Aito pellavaöljymaali taas maalataan vähintään kahteen kertaan, ja ensimmäinen kerros vernissalla ohennettuna.
  3. Valitse maali huolella. Kun haluat erityisen kestävän, hengittävän ja helppohoitoisen pinnan puutalollesi, suosittelemme petrooliöljymaalia. Se soveltuu kaikenlaisille puupinnoille aina sahalaudasta höyläpintoihin. Keittomaali on erityisen suositeltava, kun maalattavana on sahalautaa. Sileään höyläpintaan keittomaalit eivät tartu kunnolla. Maalina punamulta ja muut keittomaalit ovat erityisen luontoystävällinen ja hengittävä tapa suojata puupintoja.
  4. Käytä vain laadukkaita maalaustyövälineitä. Oikealla siveltimen valinnalla voit säästää jopa päivän omakotitalon kokoisessa maalausurakassa. Puuvartiset työkalut tuntuvat kädessä miellyttäviltä ja niistä puuttuu muoville tyypillinen liukkaus. Lisäksi mahdolliset maaliroiskeet imeytyvät siveltimen puiseen varteen, eikä varsi tunnu limaiselta ja nihkeältä, kuten muovivarsi.
  5. Seiniä pitkin valuva vesi imeytyy laudan alapäästä ja alkaa lahottaa niitä. Siksi maalaa huolellisesti laudoituksen tippalistan alapuoli. Jos laudoituksessa ei ole tippalistaa, töpöttele laudan alareunat pensselillä. Näin laudoitus kestää paljon pidempään.
  6. Maalaa ikkunanpieli- ja otsalaudat sekä muut ulkoseinämaalista eroavat rakenteet viimeiseksi. 
  7. Pese välineet aina käytön jälkeen. Älä kaada liuottimia viemäriin tai maahan, sillä ne ovat ongelmajätettä. Helpoiten pääset liuottimista eroon haihduttamalla ne. Huomaa, että luonnonmaaleja käytettäessä maalaustyövälineet voidaan pestä ilman muovin joutumista luontoon.

Noudata näitä ohjeita saadaksesi täydellisen lopputuloksen maalausprojektissasi. Tee luontoon ystävällinen valinta ja käytä luonnonmaaleja, jolloin voit maalata puutalosi upeaksi ilman muovin haitallista vaikutusta. Tartu pensseliin ja anna puutalosi loistaa uudessa maalipinnassa!

Ohjeet puutalon ulkoseinien huoltomaalaukseen

  1. Kun olet maalaamassa jo ennestään maalattua rakennusta, tulee selvittää minkä tyyppisellä maalilla talo on aikaisemmin maalattu. Jos mahdollista irrota pieni pala maalia. Öljymaaleissa maalikalvossa on pieniä halkeamia ja maalikalvoa on vaikea irrottaa, maalikalvo on kova ja napsahtaa poikki taivutettaessa. -Keittomaalissa (punamultamaali) pinta tuntuu pölyiseltä ja siitä jää sormeen väriä. 
    Muovi(akrylaatti)maali irtoaa liuskoin. Maalikalvo on muovimaisen joustava ja usein sen alla puu on kosteaa, koska maali hengittää huonosti. Tällainen maali tulee poistaa ennen luonnonmaaleilla (öljymaali/keittomaali) maalaamista kokonaan. Poikkeuksena petrooliöljymaali. Se tarttuu jopa ongelmallisten lateksimaalipintojen päälle.
  2. Puhdista maalattavat pinnat ja korjaa mahdolliset vauriot ennen maalausta. Poista pihka oksakohdista teräslastalla. Homepilkkujen päälle ei saa maalata, koska ne voivat kasvaa ajan kuluessa maalipinnan läpi. Ennen huoltomaalausta pinta tulee pestä homeenpoisto-pesuaineliuoksella, joka tappaa home- ja leväkasvuston. Hyväkuntoisen pinnan voi pestä Huoltopesulla, joka poistaa myös alkavan homekasvuston. Tällöin pintaa ei tarvitse huoltomaalata. Pestyssä pinnassa ei myöskään ole sienten kasvualustana toimivaa likakerrosta, joten peseminen on hyvä tapa ennaltaehkäistä sienikasvustoja.
  3. Valitse maali huolella.
  4. Paikkamaalaa korjatut tai vioittuneet kohdat ennen uuden maalin levittämistä
  5. Käytä vain laadukkaita maalaustyövälineitä. Oikealla siveltimen valinnalla voit säästää jopa päivän omakotitalon kokoisessa maalaus urakassa. Puuvartiset työkalut tuntuvat kädessä miellyttäviltä, ja niistä puuttuu muoville tyypillinen liukkaus. Lisäksi mahdolliset maaliroiskeet imeytyvät siveltimen puiseen varteen, eikä varsi tunnu limaiselta ja nihkeältä kuten muovivarsi.
  6. Maalaa ikkunanpieli- ja otsalaudat sekä muut ulkoseinämaalista eroavat rakenteet viimeiseksi.
  7. Pese välineet aina käytön jälkeen. Älä kaada liuottimia viemäriin tai maahan, sillä ne ovat ongelmajätettä. Helpoiten pääset liuottimista eroon haihduttamalla ne. Huomaa, että luonnonmaaleja käytettäessä maalaustyövälineet voidaan pestä ilman muovin joutumista luontoon.

Maalausvinkkejä

Kuten muissakin maalaus- ja lakkaustöissä on huolellinen pohjatyö ensiarvoisen tärkeää lopputuloksen aikaansaamiseksi. Esimerkiksi likaiseen tai pölyiseen pintaan maali tarttuu huonosti. Muista siis vähintään harjata pinnat puhtaaksi ennen maalausta. Suosittelemme pesua vedellä ja luonnonsaippualla. Samalla näet, jos maalattavissa pinnoissa on jotain korjattavaa. Käytä tarvittaessa homepesuainetta.

Keli

Talvella ei normaalisti maalata taloja, mutta aidoilla öljymaaleilla voi tarvittaessa maalata pakkasella. Parhaimmat maalauskelit alkavat yleensä toukokuun alusta ja kestävät syyskuun loppuun. Paras sää ulkomaalaukselle on pilvipoutainen keskikesän päivä, jolloin vuorokauden keskilämpötila on +10 – +20°C. Sateella ei maalata.  Kosteus on maalaamisen suurin haaste. Ilmankosteus voi tiivistyä maalattavaan pintaan ja heikentää maalin tartuntaa tai juuri maalatulle pinnalle kasteena laskeutuessaan himmentää maalipintaa. maalaustöiden aloittamista. 

Riittoisuudesta

Kun lasket seinäneliöitä, vähennä ikkunat ja ovet vain, jos ne ovat erityisen suurina pintoina. Näin saat laskettua varmasti riittävästi maalia, eikä se lopu kesken.

Maalinmenekkilaskuesimerkki:
Maalattava alue 250 m²:
Maalin riittoisuus  7m² / Litra
= 250/7= 36
= tarvittava maalimäärä 36 L
= 36 / 9 = 4
Tarvitset siis 4kpl 9L astioita

Vinkkejä ja tietoa ulkomaalauksesta

Suunnittele maalaustyö huolella:
Muista suojata paikat ajoissa, jotta maalaaminen sujuu sutjakkaasti. Maalaa ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle tai vasemmalta oikealle. Kumpi vaan tuntuu paremmalta. Vältä maalaamista suorassa auringonpaisteessa. Sinun kannattaakin maalata auringon perässä kiertäen aina sitä jo varjonpuolelle tullutta seinää.

Jos maaleja on ostettu erissä ja sävytelty eri aikoihin, kannattaa yhteen seinään käyttää aina yhtä maalierää, tai sekoittaa kaikki maalipurkit isossa saavissa keskenään. Näin vältetään mahdolliset sävyerot. Toimi näin, jos käytät esimerkiksi vanhaa varastoa ja ostat uutta maalia lisäksi.

Öljy vai lateksimaali:
Maalitehtaat yleensä väittävät, että aikaisemmin öljymaalilla maalatun ulkoverhouksen päälle voi maalata lateksilla, kun taas lateksin päälle ei voi maalata öljymaalilla. Käytäntö on osoittanut, että lateksi saattaa kuoriutua öljymaalin päältä, vaikka öljymaali olisi tiukasti seinässä kiinni. Siksi suosittelemmekin aina maalaamaan oikealla öljymaalilla aikaisemmin öljymaalatut pinnat. Varminta on tietenkin käyttää huoltomaalauksessa samaa maalia kuin edellisellä maalauskerralla.

Aina ei tarvita uutta maalipintaa – Hoito ja pesu pidentävät huoltomaalausväliä:
Maalipinta säilyy parempana, kun seinä pestään aika ajoin. 
Esimerkiksi homepilkkujen vuoksi pintoja ei tule uudelleenmaalata, vaan ne pitää pestä pois homepesuaineella. Jos olet liikkeellä riittävän ajoissa, voi pilkut saada irti vedellä,  luonnonsaippualla ja talonpesuharjalla.  Pilkut eivät välttämättä lähde pesussa kokonaan pois. Ne ovat kuitenkin lähinnä esteettinen haitta, eivätkä esimerkiksi lahota puuta. Vältä painepesuria, jos mahdollista, sillä se saattaa työntää paineella vettä rakenteen sisään.

Koemaalaa oikean sävyn varmistamiseksi
Väri kannattaa valita tietenkin omien mieltymyksien mukaan. Ulkovärin valintaan vaikuttavat myös ympäröivät rakennukset, kaavamääräykset ja rakennuksen arkkitehtuuri. Onko rakennus tiiviissä taajamassa, maaseudulla, pellolla, metsän keskellä vai järven rannalla. Lopullinen värin valinta kannattaa tehdä koemaalauksen perusteella. Koemaalaa riittävän suuri alue, ja varmasti peittävä kerros että sävy varmasti tulee esille.

Anna puutalollesi kaunis ja kestävä ulkoverhoilu luonnonmaaleilla! Puutalon maalaaminen ei pelkästään kaunista ulkonäköä, vaan myös suojaa ja säilyttää sen arvon. Luonnonmaaleilla varmistat puun hengittävyyden ja estät kosteuden kertymisen. Ne vanhenevat kauniisti ajan kanssa, eivätkä hilseile. Noudata ohjeitamme ja maalaa puutalosi oikeilla työvälineillä. Muista myös puhdistaa ja huoltaa pinnat säännöllisesti, jotta voit nauttia kauniista ja kestävästä lopputuloksesta pitkään. Valitse luonnonmaalit ja anna puutalollesi parasta hoitoa!

Lue seuraavaksi:

Suomen Luonnonmaalit