SLM-logo-horizontal-RGB-p-500

Lisää koriisi myös nämä:

Ostoskorin sisältö:

Yhteensä:
Avaa ostoskori
0,00 
Sulje

Omat tuotemerkkimme

TERVATEX

TERVATEX Kuultomaali

TERVATEX Kuultomaali on luonnonmukainen läpikuultava aitoa puutervaa sisältävä kuultomaali ulkokäyttöön. TERVATEX Kuultomaalin pääraaka-aineena toimivat puuterva, keitetty pellavaöljy ja puutärpätti. TERVATEX Kuultomaali soveltuu käytettäväksi ensisijaisesti kaiken tyyppisten uusien puupintojen, hirsipintojen tai muun massiivisen puun käsittelyyn ulkona. TERVATEX Kuultomaali soveltuu myös aiemmin puunsuojauskäsittelyn saaneille pinnoille, mikäli aiempi tuote ei ole muodostanut vahvaa pintakalvoa. TERVATEX Kuultomaali soveltuu loistavasti esimerkiksi ulkoseinien, ovien, ikkunapuitteiden, laitureiden, aitojen, terassien tai muiden vastaavanlaisten pintojen käsittelyyn.

TERVATEX Tervamaali – vain tilauksesta.

TERVATEX Tervamaali on luonnonmukainen tervamaali ulkokäyttöön. TERVATEX Tervamaalin pääraaka-aineina toimivat aito ja luonnonmukainen puuterva sekä keitetty pellavaöljy vernissa. TERVATEX Tervamaali on tarkoitettu käytettäväksi ensisijaisesti kaiken tyyppisten puupintojen, hirsipintojen tai muun massiivisen puun käsittelyyn ulkona. TERVATEX Tervamaali soveltuu myös aiemmin puunsuojauskäsittelyn saaneille pinnoille, mikäli aiempi tuote ei ole muodostanut vahvaa pintakalvoa. TERVATEX Tervamaali soveltuu loistavasti esimerkiksi ulkoseinien, ovien, ikkunapuitteiden, aitojen tai muiden vastaavanlaisten pintojen käsittelyyn. Suosi vaakatasoisille pinnoille mielellään vaihtoehtoisesti esimerkiksi TERVATEX Kuultomaalia tai PIHKATEX Kovaöljyä.

PIHKATEX

PIHKATEX Kuultomaali

PIHKATEX Kuultomaali on puupintojen, hirsipintojen ja massiivisen puun käsittelyyn ulkona tarkoitettu kuultomaali. Pihkahartsiöljypohjainen hyvin puuhun imeytyvä puunsuoja PIHKATEX Kuultomaali on vahvistettu keitetyllä pellavaöljyllä. PIHKATEX soveltuu myös aikaisemmin puunsuojatuille pinnoille, mikäli aiempi tuote ei ole muodostanut pintakalvoa. PIHKATEX Kuultomaali soveltuu parhaiten puupintojen käsittelyyn ulkona. Esimerkkikohteita ovat muun muassa ulkoseinät, ovet, ikkunapuitteet, laiturit, aidat, terassit sekä muut vastaavanlaiset kohteet. PIHKATEX Kuultomaali soveltuu hyvin myös lämpökäsitellylle puulle.

SILKKI

SILKKI Kuultomaali on luonnonöljyihin ja estoaineisiin perustuva kuultava puunsuoja, joka antaa puupinnalle silkinhohtoisen kiillon 1-2 ohuen käsittelykerran jälkeen. SILKKI Kuultomaali suojaa puuta säärasituksilta hidastaen kosteuden, auringon UV -säteilyn sekä laho-, home- ja sinistäjäsienten vaikutusta. SILKKI Kuultomaali soveltuu erilaisille puupinnoille sekä aiemmin teollisella puunsuojalla käsitellyille pinnoille ulkona. Ei sovellu vaakapinnoille, joiden vesirasitus on erityisen voimakas. SILKKI Kuultomaali soveltuu loistavasti esimerkiksi ulkoseinien, ovien, aitojen, puutarhakalusteiden sekä aikaisemmin puunsuojalla käsitellyille puupinnoille. Käsittelemättömille hirsi- tai vastaaville pinnoille suosittelemme ensisijaisesti TERVATEX tai PIHKATEX käsittelyä.

Puuöljy sisälle

Kuullottava Puuöljy on puupintojen käsittelyyn sisätiloissa tarkoitettu suoja-aine, joka antaa puun pinnalle kestävän ja hengittävän luonnonmukaisen suojan. Kuullottavan Puuöljyn pääraaka-aineina toimivat luonnonmukaiset balsamihartsiöljy sekä pellavaöljy ja se soveltuukin lähes kaikille sisäpinnoille – ei kuitenkaan saunan puupintojen käsittelyyn. Kuullottava Puuöljy parantaa pinnan kulutuskestävyyttä sekä helpottaa sen puhdistusta. Kuullottava Puuöljy soveltuu myös aiemmin öljytyille pinnoille. Kuullottava Puuöljy soveltuu parhaiten paneeli-, puu- ja hirsipinnoille sekä puisten huonekalujen ja lattioiden käsittelyyn. Talousesineiden käsittelyyn suosittelemme mieluummin AUROn Työtasoöljy käyttöä.

Puuöljy ulos

Jalopuuöljy on Kuullottavan puuöljyn vahvistettu versio, joka soveltuu erinomaisesti puun käsittelyyn ulkotiloissa. Jalopuuöljyn pääraaka-aineena käytetään erilaisia luonnonöljyjä, kuten pellavaöljy ja vernissa. Jalopuuöljy soveltuu jalopuun, lämpökäsitellyn puun sekä kotimaisten puulaatujen suojakäsittelyyn. Jalopuuöljy on erinomainen vaihtoehto ovien, ulkokalusteiden, ikkunapuitteiden, laitureiden, veneiden, terassien sekä muiden vastaavanlaisten tuotteiden käsittelyyn. Pajutexin Jalopuuöljy soveltuu myös sisäpinnoille kosteissa tiloissa kuten WC-tiloissa ja pukuhuoneissa. Saunatiloihin suosittelemme kuitenkin vain ja ainoastaan Aito ja Oikea Parafiiniöljyä.

HENTO Hirsi- ja paneelivaha

Hento Hirsi- ja paneelivaha on hengittävä ja läpikuultava puuvaha, joka luo kauniin ja luonnollisen suojaavan pinnan hirrelle. Hento on luonnonvahasta valmistettu hengittävä suoja sisätilojen puupinnoille; tuote on karnaubavahapohjainen ja se jättää kauniin ja helposti puhtaana pidettävän pinnan – luonnollisesti. Tuote voidaan sävyttää sävytyskoneella.

Maaliartesaanit – tuoteperhe

Aito Oikea Veneterva on Maaliartesaanit-tuoteperheeseen kuuluva perinteinen, läpikuultava ja tervaa sisältävä puunsuoja-aine, joka on tarkoitettu ulkokäyttöön. Veneterva on luonnonmukainen tervatuote, jonka pääraaka-aineita ovat mäntypuuterva, keitetty pellavaöljy, eli vernissa sekä pineenitärpätti. Tuote sisältää myös hometta ehkäiseviä aineita ja se on pääsääntöisesti tarkoitettu käytettäväksi kaikentyyppisten uusien ja vanhojen käsittelemättömien puupintojen käsittelyyn ulkona. Aito Oikea Veneterva soveltuu myös vanhoille painekyllästetyille pinnoille, tai aikaisemmin käsitellyille pinnoille (mikäli aiempi tuote ei ole muodostanut pintakalvoa). Veneterva soveltuu parhaiten esimerkiksi puuveneiden, laitureiden, ovien, ikkunapuitteiden, aitojen sekä terassien käsittelyyn.

Aito Oikea Parafiiniöljy on luonnonmukainen, puhdas, täysin väritön, hajuton sekä myrkytön öljy, joka on suunniteltu erilaisten puupintojen suojaukseen. Parafiiniöljy suojaa muun muassa saunan lauteita ja muita puupintoja tehokkaasti lialta ja kosteudelta ja se on erinomainen suoja-aine myös muille seinä- ja kattopinnoille. Aito Oikea Parafiiniöljy soveltuu erityisesti myös lämpökäsitellylle puulle ja tervaleppäpaneelille. Tuote ei sisällä liuotinaineita ja sen öljypitoisuus on 100%.

Aito ja Oikea Terva on vaaleaa, juoksevaa mäntypuutervaa; se on siis täysin luonnonmukainen tuote. Aito ja Oikea Terva suojaa tehokkaasti puun pintaa ulkotiloissa kosteudelta. Parhaan lopputuloksen saat kun levität puutervan kuivalle ja käsittelemättömälle pinnalle. Aito ja Oikea Terva on vanha ja perinteikäs tuote, jota voidaan käyttää sellaisenaan.

Aito ja Oikea Pellavaöljy on puhdasta kylmäpuristettua pellavasiemenöljyä, se on monikäyttöinen luonnontuote ilman lisäaineita. Kylmäpuristusmenetelmässä öljyn entsyymit ja rasvahapot säilyvät tuotteessa antaen puun kyllästämiseen ja pintakäsittelyyn luonnollista suojaa. Pellavasiemenöljy syventää myös puun kauneutta ja antaa pinnalle paremman kulutusta kestävän pinnan, sekä estää lian tarttumista. Pellavasiemenöljy on uusiutuva luonnontuote.

Aito Oikea Vernissa on pellavaöljystä keitetty läpikuultava aine, joka on tarkoitettu maalien ja lakkojen, kuten punamultamaalin ja petrolimaalin valmistukseen. Vernissa antaa käsiteltävälle pinnalle kiiltoa, mutta erilaisilla aineyhdistelmillä sillä on mahdollista saada aikaiseksi myös puolimattainen tai satiinimainen pinta. Vernissa on pääsääntöisesti maalien raaka-aine, mutta sitä on käytetty myös puupintojen käsittelyyn. Jalostetusta vernissasta tehdään myös venelakkoja.

Aito ja Oikea Puutärpätti on havupuusta valmistettu luonnonmukainen tärpätti, joka on tarkoitettu öljymaalien, luonnonöljyjen ja tervan, sekä muiden vastaavien tuotteiden ohentamiseen ja liuottamiseen. Puutärpätti on perinteisesti tunnettu myös veteen sekoitettavana pesuaineena esimerkiksi puulattioiden pesussa mäntysaippuan lisänä.

Suomen Luonnonmaalit